Kardiomyopatiaa sairastavien aikuisten kuntoutuskurssi

Kohderyhmä

Työelämässä olevat, sinne palaavat tai kuntoutustuella olevat 18-64-vuotiaat

kardiomyopatiaa sairastavat henkilöt, joilla on vähintään puoli vuotta diagnoosista.

Sairaus ja oireet ovat pysyneet vakaana ainakin kolme kuukautta. Kuntoutujien

arvioidaan hyötyvän aktivoivasta ryhmäkuntoutuksesta.

 

Haku

Kurssille haetaan Kelan paikallistoimiston kautta, ja sitä varten tarvitaan hoitavan

lääkärin B-lausunto. Kurssi on valtakunnallinen.

 

Tavoite

Tavoitteena on kuntoutujan työ- ja toimintakyvyn palauttaminen sekä terveiden

elämäntapojen omaksuminen, sydänsairauksiin liittyvien ongelmien hallinta,

kuntoutujan psyykkinen tukeminen ja sydänsairaudesta annetun tiedon syventäminen.

Lisäksi tavoitteena on arjessa ja työelämässä selviytymisen tukeminen ja lähipiirin

sosiaalisten verkostojen hyödyntämisen parantaminen. Tavoitteena on myös parantaa

omaisten ja läheisten valmiuksia tukea sydänsairasta.

 

Toteutus

Kurssin 1. jakso on 9 vrk, jonka lopusta läheisten osuus on 2 vrk. 5 vrk:n seurantajakso

on 3 - 5 kk:n kuluttua. Kurssi perustuu sekä ryhmä- että yksilöohjaukseen. Kurssilla

käsitellään sydänsairauteen, ravitsemukseen, liikuntaan, henkiseen jaksamiseen ja

sosiaaliturvaan liittyviä asioita. Kuntoutuja tuo tullessaan tuoreet tiedot seerumin rasva-

arvoista ja verensokerista sekä kliinisen kuormituskokeen tiedoista. Kurssilla tehdään

kuuden minuutin kävelytesti sopivan kuormitustason määrittelemiseksi arkielämässä.

 

Läheisten ryhmäohjelma sisältää ravitsemusterapeutin, terveydenhoitajan, psykologin

ja fysioterapeutin ryhmä- ja opetuskeskusteluja, jotka antavat valmiuksia kuntoutujan

tukemiseksi.

 

 

Kurssiajat ja Kelan kurssinumerot

 

SEURAAVA ALKAVA KURSSI:

24.9.2012 - 2.10.2012         42756

1.10.2012 - 2.10.2012         läheistenjakso

28.1.2013 - 1.2.2013           seurantajakso

 


Lisätietoja:

Terveydenhoitaja Helena Vattulainen 
Puh.  0400 356 214
Sähköposti:  helena.vattulainen(at)paaskynpesa.fi

 

 




Etusivulle      Takaisin