Sydämen vajaatoimintaa sairastavien aikuisten kurssi
Kohderyhmä
Sydämen vajaatoimintaa sairastavat työelämässä olevat, sinne palaavat tai kuntoutustuella olevat 18-64-vuotiaat henkilöt,
joilla on krooninen sydämen vajaatoiminta (vähintään puoli vuotta diagnoosista). Sairaus ja oireet ovat pysyneet vakaana
ainakin kolme kuukautta. Sydämen vajaatoiminnan aiheuttajana on sepelvaltimotauti, verenpainetauti tai kardiomyopatia.
Kuntoutujien arvioidaan hyötyvän aktivoivasta ryhmäkuntoutuksesta.
Haku
Kurssille haetaan Kelan paikallistoimiston kautta, ja sitä varten tarvitaan hoitavan lääkärin B-lausunto.
Kurssi on valtakunnallinen.
Tavoite
Tavoitteena on kuntoutujan työ- ja toimintakyvyn palauttaminen sekä terveiden elämäntapojen ja itsehoito-ohjelmien
omaksuminen, kivun ja sydänsairauksiin liittyvien ongelmien hallinta, kuntoutujan psyykkinen tukeminen ja
sydänsairaudesta annetun tiedon syventäminen. Lisäksi tavoitteena on arjessa ja työelämässä selviytymisen tukeminen
ja lähipiirin sosiaalisten verkostojen hyödyntämisen parantaminen. Tavoitteena on myös parantaa omaisten ja läheisten
valmiuksia tukea sydänsairasta.
Toteutus
Kurssin 1. jakso on 9 vrk, jonka lopusta läheisten osuus on 2 vrk. 5 vrk:n seurantajakso on 3 - 5 kk:n kuluttua.
Kurssi perustuu sekä ryhmä- että yksilöohjaukseen. Kurssilla käsitellään sydänsairauteen, ravitsemukseen, liikuntaan,
henkiseen jaksamiseen ja sosiaaliturvaan liittyviä asioita. Kuntoutuja tuo tullessaan tuoreet tiedot seerumin
rasva-arvoista ja verensokerista sekä kliinisen kuormituskokeen tiedoista. Kurssilla tehdään kuuden minuutin kävelytesti
sopivan kuormitustason määrittelemiseksi arkielämässä.
opetuskeskusteluja, jotka antavat valmiuksia kuntoutujan tukemiseksi.
Kurssiajat ja Kelan kurssinumero:
19.11.-27.11.2012 42757
26.11- 27.11.2012 läheistenjakso
18.3.-22.3.2013 seurantajakso
Lisätietoja:
Terveydenhoitaja Helena Vattulainen
Puh. 0400 356 214
Sähköposti: helena.vattulainen(at)paaskynpesa.fi
