Työelämästä poissaolevat aivohalvauspotilaat, joille sairaus aiheuttaa fyysisiä ja psyykkisiä rajoituksia sekä haittaa arjessa selviytymistä. Sairastumisestä voi olla kulunut 2 - 3 vuotta.
Tavoitteena on kuntoutujien toimintakyvyn ylläpitäminen tai mahdollisesti jopa edistäminen. Lisäksi tavoitteena on tukea sairastunutta ja hänen perhettään selviytymään päivittäisessä elämässä. Tavoitteina on myös omien voimavarojen löytäminen ja hyödyntäminen, tiedon antaminen sairaudesta ja kuntoutuskäytännöistä, vertaistuen antaminen ja arjessa selviytymisen tukeminen.
Kuntoutus toteutetaan kahdessa jaksossa, 11 + 6 vrk, läheisten jakso 5 vrk sisältyy aloitusjaksoon.
Kurssin sisällössä painotetaan ryhmässä toimimista erilaisten käytännön harjoitteluiden, vuorovaikutusta edistävien keskustelujen ja tekemisen avulla. Ensimmäisen jakson aikana kuntoutujille ohjeistetaan välitehtävät, joiden tavoitteena on kannustaa ja opastaa itsenäiseen työskentelyyn sekä arkipäivän tilanteista selviytymiseen. Päätösjaksolla käydään yhdessä kuntoutujien kanssa läpi välijaksolle annettuja tehtäviä sekä pyritään turvaamaan kuntoutujan kuntoutumista ja arjessa selviytymistä tukevien palveluiden jatkuminen.
Läheisten jaksolla painopiste on ryhmäkeskusteluissa, joiden tavoitteena on tukea omaisten/läheisten voimavaroja, ohjata ja neuvoa kuntoutujan tukemisessa ja auttamisessa arjesta selviytymisessä. Vertaistuen luomisessa on merkittävä osa läheisten jaksolla.
Kurssille haetaan oman paikkakunnan Kelan toimiston kautta. Lisäksi tarvitaan B-lausunto hoitavalta lääkäriltä. Kurssi on tarkoitettu Itä-Suomen alueella asuville.
| 1.) | 30.8.2010 - 4.9.2010 | seurantajakso | |
| 2.) | 2.11.2010 - 12.11.2010 | 36324 | PAIKKOJA VAPAANA |
| 2.11.2010 - 6.11.2010 | läheiset | ||
| 7.3.2011 - 12.3.2011 | seurantajakso |
| Fysioterapeutti Teemu Peuraniemi | ||
|---|---|---|
| Puh: | 013-6821437 | |
| Sähköposti: | teemu.peuraniemi@paaskynpesa.fi | |
© Kuntoutuskeskus Pääskynpesä 2009